Kuulumisia ja ajatuksia vastuusta

Kauden 2019 viimeiset kisat häämöttää, kun kevät on jo pitkällä ja lumi katoaa silmissä, ainakin täällä Pohjois-Savon suunnalla. Moottorikelkka enduro ja -sprint ovat tosiaan jääneet minulta väliin tällä kaudella perheenlisäyksen myötä, mutta sen sijaan kävin viikonloppuna päräyttämässä kauden ensimmäisen kisani snowcrossin parissa. Kisat menivät mainiosti, sijoitus neljänneksi, johon olin erittäin tyytyväinen siihen nähden, että treeniä en ole saanut alle lähes ollenkaan, ja oma kuntokin on vielä palautumisvaiheessa. Harkinnassa on myös ajaa Rukan snowcross-kisat huhtikuussa.

Kausi on ollut melkoista haipakkaa vauvan ja kahden isomman koululaisen kanssa kisavarikolla ja kotosalla, ja lisäksi otin vastaan kutsun serkultani, tiimipäällikkö Petri Tukiaiselta, ja Team Manager Tomi Rantatalolta hoitaa Kuopiolaisen Crane Hill Racingin somea ja hallintopuolta. Näin olen päässyt pitämään vahvasti tuntuman kisakuvioihin huolimatta äitiyslomastani. Tuntuu hyvältä päästä jotenkin auttamaan tiimiä, jossa Jesse ja supernopeat sukulaisjunnut Otto, Luka ja Juuso ajavat.

Ajoin kaudella 2018 mk- enduron ja -sprintin suomenmestariksi, ja Jesse mk-enduron suomen- ja European Cup mestariksi, ja päätimme vauvauutisen myötä jäädä pitämään välivuotta näiden kahden lajin kisaamisesta kauden 2019 osalta. Jesselle tarjottiin paikkaa Crane Hill Racing tiimissä, ja hän päätti siirtyä snowcrossin puolelle kokeilemaan mihin vauhti riittää Pro Lite- luokassa. Jo edellisenä talvena oli itselläkin ajatus, että mikäli oma keho kestää, niin ajaisin myös yhden tai kaksi kisaa, jotta mieli pysyy virkeänä ja keho koetuksella. Onnekseni sain tähän mahdollisuuden, ja olen erittäin kiitollinen kaikille, jotka ovat tukeneet minua myös tänä kautena! 

Tällä hetkellä on käynnissä tulevan pohtiminen. Motivaatiota ajaa kilpaa riittää edelleen, ja kilpailuvietti on niin kova, että snowcrossissa haluaisin päästä väläyttämään aiempien vuosien ja vielä sitäkin kovempaa vauhtia. Jotta noita pohjoismaiden kovimpia naiskuskeja vastaan saisi mittelöt aikaiseksi, on päätöksen oltava vakaa ja treenaaminen aloitettava heti kautta 2020 ajatellen. Kuntosali ja muu voimaharjoittelu, yhdistettynä kunnon kohotukseen aerobisten lajien parissa on todellakin tarpeen tässä lajissa. Parasta on nähdä se oma kehitys aina, kun asettaa jonkin tavoitteen. Ajotreeni on kuitenkin tässä kaikessa se tärkein, jota tulee saada alle ennen kisakautta. Uskon vahvasti, että tässä päädytään mittelöimään vuoden 2020 Suomen Cup- mestaruudesta naisten luokassa, snowcrossin parissa, vaikka enduron maailma houkuttelee myös. Jospa Giant ei olisi päällekkäin snowcross- kisojen kanssa ensi talvena…

 

 

Tarinaa tekemisen taustalta

Oli sitten kysymys kilpailemisesta tai treenaamisesta, on kilpakuljettajalla aina takanaan vahva taustajoukko. Oli sitten aloittelija tai pitkään kilpaillut, tulee menestys kovan työn tuloksena, mutta ei tule unohtaa niitä tekijöitä jotka mahdollistavat kisaamisen. Kunnioitus kisajärjestäjiä, yhteistyö- ja kilpakumppaneita kohtaan kantaa pitkälle. Kuten myös kisajärjestäjien kunnioitus kilpailijoita kohtaan. 

Haluan muistuttaa, että näitä kilpalajeja ei olisi ilman jokaista, joka siellä kisajärjestämisen taustalla toimii. Olen itse saanut onnekseni nähdä sen valtavan työmäärän läheltä, mitä tulee vesicrossien ja snowcross- kisojen järjestämiseen ollessani aktiivisena hallituksen jäsenenä Kittilän Moottorikerhossa, eikä sitä säädösten ja määräysten viidakkoa ole helppo toteuttaa toimivaksi paketiksi, mutta silti jokainen kisa on saatu aina alulle ja päätökseen. Yleensä talvikisojen järjestäminen on aloitettu jo kesällä, ja siihen suunnitteluun ja toteutukseen on ollut haastavaa saada tarpeeksi talkooväkeä mukaan, mutta jotenkin kaikki on aina saatu etenemään. Parasta on ollut kuitenkin joka kerta nähdä se työn tulos, kun kisapäivänä yhteinen innostus on tuonut ihmiset lajin äärelle viihtymään.

Moottoriurheilu jakaa vahvasti kansaa, mutta positiivinen kuva syntyy, kun vastuu lajin julkiasusta on jaettu yhdessä kaikkien lajista kiinnostuneiden kanssa, aina yleisöstä sinne lajituomaristoon. Jotta jatkossakin ympäristöluvat kisajärjestämiseen myönnettäisiin, tulisi tuo vastuu tunnistaa jokaisella itsellään. Jokainen siis pohtikoon itse millaisen kuvan on luonut omaan ympäristöönsä lajistamme, ja mistä se mahdollinen vihainen ilmapiiri syntyy. Toki asia ei ole niin yksinkertainen, sillä kolikolla on kaksi puolta ja joka pitäjästä löytyy periaatevastustajia. On hyvä, että herää keskustelua lajin ympärillä, mutta se miten asiat tuodaan esiin on toinen puoli. Palaute on paras antaa oikeassa paikassa, ja palautteen vastaanottajan ainoa tehtävä on pohtia kuinka se asia hoidetaan jatkossa paremmin. 

Tätä päivää on, että urheilija pitää itsensä esillä sosiaalisessa mediassa, joka on tärkeää lajin näkyvyyden ja kasvun takaamiseksi. Lajiliitot ja kisajärjestäjät hoitavat oman osuutensa median osalta, ja urheilija on se, joka tuo kasvot tekemiselle. Luodaan ja viedään siis yhdessä eteenpäin sitä kuvaa tästä lajista, joka takaa sen jatkuvuuden! 

Jonna Simontaival #733

 

Artikkelikuva: www.omikron.kuvat.fi