Älä droppaa mun tunnelmaa

Niin se vaan jälleen talvikausi lähestyy, ja ajatukset alkaa siirtyä kelkkailun pariin! Suunnitelmat tuntuu olevan suurimmalla osalla kelkkakansasta jo valmiina, mutta aina löytyy tämmösiä mattimyöhäsiä niinku mie. Tarkennettakoon, että en ole vielä saanu kilpuria kotikylille. Tällä hetkellä odotellaan vahvistusta, että rahtirekka toisi mieleisen kelkan ison järven toiselta puolelta. Tietysti minullakin on plan B, tai no oikeastaan se on Jessellä, joka sanoi, että hätätapauksessa tehdään hänen lumienskasta mulle lumicrossipeli. Toivon kuitenkin, että siihen vaihtoehtoon ei jäädä, vaan oma kehräävä kisuli saatais taloon.

Kesä alkoi laiskasti satunnaisella treenaamisella, mutta jonkin herännäisen koin heinäkuussa. Urheilu alkoi jälkeen maistua, ja ruokavalio koki melkoisen muutoksen. Nyt on takana pari kk tavoitteellista treeniä, ja olo on mitä mainioin. Koskaan ei ole liian valmis, joten odotellaan nyt vaan niitä lumia, jotta päästään ajotreenin makuun, joka tulee olemaan minun mielestä kisakuntoon pääsemisen kannalta se 70%.

Tässä on melko vaaleanpunaisin lasin menty vuorokausia eteenpäin, tuntuu, että kaikki asiat ovat alkaneet loksahdella kohdalleen. Perhe voi hyvin, rakkaus kukoistaa ja elämässä muutenkin paljon odotettavaa ja iloittavaa. Ruusuilla tanssimista tunnista toiseen, mutta välillä tietenki piikit pistelee ja palaa maanpinnalle… Mulla on erityisesti ollut ajatuksissa kelkkakansa, kelkkatapahtumien tunnelma ja ihmissuhteet. Se on semmonen jännä juttu, että kun meitä ihmisiä löytyy monenlaisia erilaisia. Ja niin pitääkin. Mutta ikävä kyllä usein kun on paikalla toinen toistaan erikoisempia yksilöitä, voi ihmisten välille syntyä syyttä tai syystä konflikteja.

Haluaisin ottaa esille nyt ennen kauden alkua sen yleisen korrektin käyttäytymisen ja kunnioittamisen kilpailijoita, yleisöä, järjestäjiä, perhettä ja ystäviä kohtaan. Olen kieltämättä käynyt läpi viimeisen kevään ja kesän aikana kaikki mahdolliset tunteet, mitä liittyy aiheisiin mustamaalaaminen, haukkuminen, jauhaminen ja valehteleminen. Meidän ei tarvitse tykätä kaikista, ei edes tulla toimeen, mutta me olemme jokainen velvollisia ottamaan vastuun teoistamme ja sanoistamme. Valheilla on lyhyet jäljet, ja sen olen oppinut, että jossain kohtaa kelkkakansa vetää yhtä köyttä ja sulkee ulkopuolelle heidät jotka eivät kunnioita yhteisiä normeja, sääntöjä ja odotuksia.

Olen itse äärimmäisen kiitollinen siitä, että Suomen kilpakelkkailevilla naisilla on yhteinen punainen lanka, joka tukee ja turvaa. Porukkahenkeä. Yhdessä tekemisen meininkiä ja alkukantaista äidillisyyttä aloittelevia kilpailijoita kohtaan. Kuitenkin siellä kytee myös kateutta, katkeruutta ja harmillisia yhteenottoja, kuten missä tahansa muussakin lajipiirissä, ja jotka tulisi kitkeä pois yhteisen hyvän edessä.

Rohkaisen jokaista olemaan suora, puhumaan asioista niiden kanssa, jotka asiaan liittyy ja joille asia kuuluu. On todella väärin joutua kuulemaan selän takana puhuttuja perättömiä juttuja. Meillä on mahdollisuus rakentaa semmoinen yhteisö tämän rakkaan lajin ympärille, että alta pois! Kanssakilpailijoille vinkkinä että hoitakaa ne taistelut ajamalla pois, ja jatkakaa varikolla toimintaa kunnioittaen muita. Muille oman elämänsä sankareille: Joskus on vain aika pysähtyä, lopettaa jauhaminen ja katsoa peiliin. Aloittaa puhtaalta pöydältä. Ja mikä parasta, aina voi pyytää anteeksi.

Pitäkää huolta toisistanne, ajetaan lajia eteenpäin ja pidetään lippu korkealla. Ei läyhätä tyhjänpäiväisiä, vaan tuodaan kehitysajatukset ilmoille oikeissa paikoissa. Kaikki ei aina mene kuin Strömsössä, mutta asia kerrallaan kuntoon. Aloitetaan siitä itsetutkiskelusta.


Talven tulosta iloiten,
Jonna #733