Ikuinen jännittäjä

On tärkeää muistaa, että kaikki tunteet ovat sallittuja harjoituksissa ja kilpailutilanteissa, ja ne auttavat parantamaan suoritusta. Lähtökohta on se, että tiedostaa ja havaitsee omat tunteensa. Keho ja mieli toimivat vahvasti yhteistyössä. ja omaa toimintaa voi ymmärtää paremmin, jos osaa eritellä tunteitaan. Tiedostamalla omat tunteet saa vapautettua energiaa varsinaiseen suoritukseen. Omassa jännittämisessäni epäonnistumisen pelko on yksi vahvimmista ajatuksista, joita koen. Pääsen tästä eroon vain pohtimalla sitä toisesta suunnasta; kuinka kääntäisin epäonnistumiseni myöhemmin positiiviseksi ja myönteiseksi asiaksi. Rakennan siis tietynlaisen valmiuden tunnetasolla sille, kuinka käsittelen mahdollisen pettymyksen. Olen usein paininut ramppikuumeen kanssa ja kysyn toistuvasti miksi, miten, kuinka ja kenen vuoksi tätä teen, ja muistutan näin itseäni siitä, että teen tätä kehittyäkseni kelkkailijana ja kilpakuljettajana. Oppimalla myös niistä virheistä, sillä epäonnistuminen on oppimisen mahdollisuus.

Koemme tunteet eri tavalla, mutta ei tämä ydinfysiikkaa ole: Mikäli jännityksen kokemus helpottaa ja parantaa urheilusuoritusta, kyseessä on hyödyllinen tunne ja päinvastoin. Joskus jännitys saa ponnistelemaan kovemmin, ja saavuttamaan enemmän kuin osasi jännityksen pohjalta odottaa. Kysy itseltäsi auttaako olotila suoritusta? Jos auttaa, mahtavaa! Hae sitä tunnetta lisää! Jos ei, muuta tai poista se tunne, keinoja on monia, mutta myös tämä vaatii treeniä! Moni kärsii myös turhasta suoritusta heikentävästä jännityksestä kilpailuissa, joka saattaa johtaa alisuorittamiseen. Alisuorittaminen voi toki johtua jännityksen sijaan myös muista huonoista fiiliksistä ja ajatuksista. Yhteneväistä niille on se, että silloin menettää parhaan teränsä, eikä onnistu niin hyvin kuin vaikka treeneissä. Suosittelen ehdottomasti erilaisten mentaalisten valmennuksien läpikäyntejä, mikäli tunnistaa itsensä tästä.

Erilaisten tilanteiden kokeminen on yksilöllistä. Kaikki voivat kehittyä ja oppia, mutta jokainen omalla tavallaan ja yksilöllisesti. Olemme jokainen erilaisia liittyen hienomotoriikkaamme, muihin fyysisiin ominaisuuksiimme ja temperamenttiimme pohjautuen. Pyrin keskittymään siihen, että en arvostele omaa fysiikkaani, biologisia lähtökohtiani tai lähde vertailemaan itseäni muihin, vaan muistan, että kysymys on vain omasta suorituksestani. Minäkuva, itseluottamus ja itsetunto rakentuvat vahvemmaksi, kun saa onnistumisia aikaiseksi siinä omassa tekemisessä. Tavoitetila kasvaa ja taidot kohenevat, jonka myötä voi löytää itsensä vaikka sieltä korkeimmalta korokkeelta.

Vähäinen usko omaan onnistumiseen vaikuttaa suoritukseen, jännittyneisyyteen ja pelon syntymiseen. Lajimme ympärillä liikkuu laidasta laitaan ihmisiä, toiset ovat mukana kannustamassa ja toisilla on tarve kohottaa itseään haukkumalla tai puhumalla pahaa muista kilpakuljettajista. Koen, että kohtaamalla asiallisesti, puuttumalla tarvittaessa epäkohtiin ja viemällä itse tsemppiä eteenpäin, on paljon vahvempi niin ihmisenä kuin kilpakuljettajana. Kun koen, että ne ihmiset joilla on minulle merkitystä, uskovat minuun, kasvaa tunne siitä, että pystyn ja kykenen. Tällöin myös asenne ja suhtautuminen kilpailuihin on myönteisempi.

Jännittäminen on siitä erikoinen juttu, että siitä ei tarvitse päästä eroon kokonaan. Riittää, että löytää ne itselle toimivat keinot sen vähentämiseksi, mikäli se haittaa omia suorituksia tai kokee tilanteet liian ahdistavina. Pahimmillaan olen huomannut, että oma jännittämiseni käy sillä rajalla, että haluan lopettaa kilpailemisen. Välillä se tilanne tulee yhtäkkiä, kaksi viikkoa aiemmin uhkuin intoa ja viikkoa ennen kisaa pohdin jo keinoja kuinka saisin peruttua osallistumiseni… Kuulostaako tutulta? Älä huoli, et ole yksin, ja minäkin olen onnistunut kaikesta huolimatta löytämään itseni viivalta. Joskus kun mikään muu keino tai ajatus ei tunnu auttavan, kieltäydyn puhumasta koko kisoista ja kiellän ne tunteet itseltäni, ajan itseni niin sanotusti tyhjiöön. Silloin on myöhäistä perua, kun kelkka on jo kisaviivalla! Nähdään Kemijärvellä ensi lauantaina!

– Jonna Simontaival #733