Kohti kauden finaalia

Kaudelle 2020 oli kovat odotukset, kuntopuoleen tuli panostettua, mutta sitten luontoäiti päätti yllättää, eikä suonut meille riittävästi lunta tänne Kuopion suunnalle. Ajotreeni jäi heti alkuunsa vähälle, mutta luotto omiin taitoihin piti tavoitteen kirkkaana. Kauden kisoihin lähdin tarmoa täynnä, kunnes tapahtui jotain, mitä ei ole koskaan ennen käynyt ja SM- taiston osalta kausi oli siinä.

Paljakassa tavoite oli kolmen parhaan joukkoon. Tavoitteeseen en kuitenkaan yltänyt, sijoitus oli alkukarsintaeristä viides ja neljäs, ja finaalista sijoitus neljänneksi. Omalla kohdallani jännitys alkoi jo pari viikkoa ennen kisoja, mutta viivalla ongelmaksi ei muodostunut liiallinen kiire, vaan pikemminkin olin nukuksissa, kun muut jo lähtivät. Tyytyväinen olen kuitenkin suoritukseen, sillä jäätyäni lähdöissä jälkeen, nousin kuitenkin takariveistä pikkuhiljaa kohti parempia sijoituksia. Vauhdillisesti en ollut Paljakassa vielä lähelläkään sitä, mihin olen yltänyt. Finaalissa sattunut niskan retkahdus olikin vakavampi, kuin aluksi ymmärsinkään. Lähdin kauden toiseen kisaviikonloppuun kuvitelmassa, että lihakset olivat jo palautuneet, mutta harmikseni huomasin heti ensimmäisessä erässä niskojen pettävän, ja sen jälkeen matkanteko olikin lähempänä hevikonserttia kuin kilvanajoa. Toisessa erässä tilanne oli jo terveyttä uhkaavaa, ja jouduin keskeyttämään kilpailun, jonka vuoksi finaali jäi ajamatta. Kävin tutkimuksissa ja magneettikuvauksissa, jotka vahvistivat niskan retkahdusvamman.

Kauden kolmannet kisat peruin kokonaan, mutta sen jälkeen päätin lähteä 3 viikon ajotauon jälkeen kokeilemaan miten niskat kestävät Oulun Stadion Snowcross- kisoissa 21.-22.2.2020. Oulussa meno oli mukavaa, isot hyppyrit eivät tuntuneet lainkaan pahalta, ja pääsin nauttimaan ajamisesta. Itse kisahan ei nappiin mennyt kaaduttuani ensimmäisessä erässä, taistellessani sijasta kilpakumppanin kanssa. Toisessa erässä tulin viidenneksi, ollen suomalaisista naisista kolmanneksi nopein, huolimatta siitä, että radalla ollut pätkä tiukempaa patikkoa alkoi jo tuntua niskan kipuiluna, ja jouduin ajamaan sen osion joka kierroksella maita myöten. Oulun kisan jälkeen jäi olotila, että tätä tunnetta tarvitsen vielä lisää ennen kuin lumi sulaa.

Alla on nyt tahtomattani vajaa kausi snowcrossia, ja sitä myöten ajohaluja enemmän kuin laki sallii. Lähden ajamaan Tornioon kauden viimeisen SM- kilpailun 20.-22.3.2020, toivoen, että niskat kestäisivät kaikki kolme erää. Tämän kisan lisäksi haaveissa on päästä nauttimaan vielä aurinkoisista ajokeleistä lappiin. Pieni unelma olisi myös ajaa mk- enduroa Sallassa yhden kisan verran, mutta ongelmana on, että myin enskakelkkani viime kesänä, eikä crossipelillä ole mitään asiaa sinne. Vaikka kausi menikin pieleen omien odotusten osalta, olen iloinen, että olen päässyt kuitenkin vielä ajamaan, sillä vaiva olisi voinut olla niinkin paha, etten olisi voinut enää kelkkailla lainkaan tänä talvena.

Haasteita ja kasvamista

Elämässähän asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia miltä ne näyttää. Henkilökohtaisesti olen tämän talven paininut myös itseni kanssa. Kuka olen, millainen olen, miksi olen ja minne menen. Kenellekään en koskaan tahdo pahaa, enkä loukata, jonka vuoksi se oma turhautuminen eri elämän osa-alueilla on ollut harmillista, mutta onneksi korjattavissa. On ollut hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, mitkä asiat ne tekivätkään onnelliseksi. Minulle oli kova paikka myös se, että loukkaannuin alkukaudesta, enkä sitä kyennyt näyttämään kaikessa todellisuudessaan tuolloin. Kiitän Veeraa siitä, että tulit Kemijärvellä kakkoserän jälkeen suoraan pilttuulleni minua jututtamaan, itkettiin siinä sitten yhdessä. Se oli lyhyt hetki, mutta se, että välitit osoitti, että sinulla on suuri sydän, ja auttoi minua käsittelemään asiaa heti. On ollut ihanaa saada tukea ja tsemppejä myös muilta somessa ja viesteinä, pieni asia sinulle on suuri minulle.

Kilpaurheilu ja onnistuminen omissa tavoitteissaan vaatii mielestäni sen, että taustalla on asiat kunnossa myös siellä arjessa. Jos jokin osa-alue takkuilee, alkaa se näkyä väsymyksenä, turhautumisena, epäonnistumisena ja luovuttamisena. Sen enempää en halua nyt avata asiaa, mutta kaikki tämä, niin loukkaantuminen kuin mentaalinen jaksaminen, ovat vaikuttaneet omaan motivaatiooni ja tahtotilaani vahvasti. Onnekseni minulla on ollut ympärilläni ymmärtäväisiä ihmisiä, jotka ovat tukeneet minua, kun harmitus on ollut suurimmillaan. Myös ihmissuhteiden osalta olen onnellisessa asemassa siinä, että olen löytänyt tänä kautena monta uutta ystävää ja kasvattanut piiriäni myös kilpailupuolella. Olen saanut viettää aikaa enemmän tiimin varikolla ja tutustua aidosti niihin ihmisiin siellä taustalla, kun en ole ainoastaan keskittynyt omaan ajamiseeni ja kisapäivän jännitykseen. Jännitys on ollut erilaista, kun saanut tukea omia tiimikavereita, ja olla parhaani mukaan apuna myös varikolla.

Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että saan olla osana Crane Hill Racingin tarinaa. Meitä on tiimissä monenlaisia persoonia, ja on ollut hienoa huomata, että tiimihenkemme säilyy tiukan paikan tullenkin erinomaisena. Jokainen hyväksyy eri luonteenpiirteet, tuetaan toisiamme ja ollaan apuna kun tarvitaan. Aina on parannettavaa, koskaan ei voi sanoa, että kaikki olisi täydellistä, mutta keskustelemme avoimesti ja jaamme myös palautteen kisojen jälkeen kaikesta toiminnasta, kehittäen sitä seuraavaan kertaan. Ketään ei tallota jalkoihin, ei väheksytä, ei sorreta, kettuillaan kyllä senkin edestä, mutta hyvässä hengessä ja naurun vallatessa varikkorekan. Juuri se tekee meidän tiimistä ainutlaatuisen hyvän, ollaan samalla aaltopituudella, hyvässä ja pahassa. Toivon, että saamme jatkaa yhdessä tätä matkaa ja kyetään jakamaan jatkossakin myös ne vaikeat asiat, viemään eteenpäin tätä, mikä aloitettiin. Kiitos Pete, että mahdollistat tämän.

Odotuksia

Elämässä on niin paljon iloittavaa, odotettavaa, enkä usko, että kukaan tahtomattaan jää tulen makaamaan. Arki luo omia haasteitaan, paineitaan, ja myös niitä onnen hetkiä. Niistä onnen hetkistä puhuen, meille on tulossa suuri päivä ensi kesän päätteeksi, ja ollaan sitä hetkeä odotettu perheen sisällä jo viime kesästä saakka. Vaikka välillä on haasteet kasautuneet, on turhauduttu toisillemme, eletty hektistä arkea unohtaen ajoittain (erityisesti nyt kisakaudella) toisemme, sekä toisen huomioonottaminen ja ajauduttu aivan eri suunnille, niin se tunne mikä on ollut aina siellä taustalla ei ole kadonnut minnekään, ja on johtanut meidät siihen, että ensi talvena minun ajotakissa tuskin lukee enää tyttönimi. Melkoinen myrsky pitäis syntyä, että tämä asia jäis toteutumatta, nimittäin sellaisen elämänkoulun me ollaan viidessä vuodessa tuon hurmurin kans eletty ja kasvettu yhdessä, että aivan se haluaa minut vihille viedä, papin eteen oikein. Tai ihan jo vuodesta 2016 on tätä suunniteltu, kun Jesse polvistui ja yllätti tuolloin. Jää nähtäväksi tahdotaanko, sen me kerromme meidän lähipiirille ja tiimille 08082020. Kutsut eivät ole lähteneet vielä postiin, mutta koska budjetista puolet on menny jo näihin kisahommiin, niin ei kannata liiemmin odotellakaan. Vaikka kaikki kaverit, toverit ja kaimat sinne haluaisimmekin paikanpäälle kutsua, niin juhlitaan teidän kanssa sitten seuraavilla kelekkamessuilla, vaikka ihan muuten vain.

Treenimielessä,

Jonna Hot… Simontaival #733